Lehmien maitokuume on yksi yleisimmistä maitoteollisuuden vaivoista.
Se on todellakin merkittävä makromineraalihäiriö , joka vaikuttaa siirtymävaiheessa oleviin lypsykarjoihin.
Tämän tilan pääasialliset syyt sekä erilaiset hoitovaihtoehdot ja ehkäisymenetelmät ovat kehittyneet vuosien varrella.
Eläinlääkärit hyväksyvät ja omaksuvat ne huomattavan hyvin.
Perehdytään tarkemmin siihen, mitä maitokuume on, ja tarkastellaan sen tärkeimpiä syitä ja oireita sekä hoitomenetelmiä.
Artikkelin luvut
Mikä on lehmien maitokuume?
Maitokuume eli hypokalsemia on aineenvaihduntahäiriö, joka johtuu kalsiumin puutteesta.
Maitokuumeesta kärsivillä lehmillä on siten alhaisempi veren kalsiumpitoisuus.
Tämä tila ilmenee yleensä ensimmäisten 24 tunnin aikana poikimisen jälkeen.
Joissakin tapauksissa se voi tapahtua jopa kolme päivää poikimisen jälkeen.
Kalsiumilla on keskeinen rooli lihasten toiminnassa sekä lehmän immuunijärjestelmässä.
Joten jos veren kalsiumpitoisuus on liian alhainen, se ei riitä tukemaan hermosolujen toimintaa tai lihaskudoksen supistumista.
Mikä aiheuttaa maitokuumetta
Maitokuume voi olla kliininen tai subkliininen.
Kliinisissä tapauksissa lehmillä (sekä alamaitotautia sairastavilla että ei-alamaitotautia sairastavilla) on alle 1,4 mM veren kalsiumia.
Subkliinisen maitokuumeen tapauksessa veren kalsiumpitoisuus on 1,4–2,0 mM.
Yleissääntönä on suositeltavaa seurata veren kalsiumtasoja ennen poikimista.
On tärkeää stimuloida kalsiumin imeytymisen lisääntymistä sopivalla ruokavaliolla koko poikimista edeltävän ajan.
Kaikilla lehmillä esiintyy todellakin jonkinasteinen hypokalsemia poikimisen aikana.
Kliiniset oireet kuitenkin yleensä kehittyvät, kun tila on melko vakava.
Lehmillä on veressään noin 10 grammaa kalsiumia.
Niiden luissa on kuitenkin merkittävä määrä kalsiumia (noin 6000 g) ja suolistossa olevassa ruoassa noin 100 g.
Raskauden loppuvaiheessa ja imetyksen alkuvaiheessa kalsiumin tarve kasvaa huomattavasti, mikä johtaa veren kalsiumpitoisuuden laskuun.
Vaikka lehmä pystyy sopeutumaan tähän muutokseen lisäämällä kalsiumin imeytymistä suolistosta ja luustosta, tämä ei välttämättä riitä.
Lehmän kykyyn säädellä veren kalsiumpitoisuuksia vaikuttavat useat tekijät.
Tähän sisältyy ikä, kuinka paljon ja mitä se syö, magnesiumin saanti ja onko ruoansulatusongelmia.
Jälkimmäisessä tapauksessa ongelmat, kuten asidoosi tai ripuli, vähentävät huomattavasti imeytymiseen käytettävissä olevan kalsiumin määrää.
Pohjimmiltaan vanhemmat lehmät eivät pysty mobilisoimaan yhtä paljon kalsiumia luustostaan kuin nuoremmat lehmät.
Tapauksissa, joissa estrogeenitasot ovat korkeat, myös kalsiumin mobilisaatio estyy merkittävästi.
Hypokalsemiaa esiintyy useammin lehmillä, joita ruokitaan ruoholla, kuin niillä, joita ruokitaan säilykerehulla, erityisesti kosteampina talvikausina.
Mitä vanhempi lehmä on ja mitä vähemmän se saa magnesiumia, sitä suurempi on todennäköisyys, että sillä on tämä sairaus.
Lisäksi hypokalsemiaan liittyy usein muita ongelmia, kuten hypomagnesemia ja hypofosfatemia.
Heti poikimisen jälkeen lehmän kalsiumin tarve kasvaa noin 400 prosenttia.
Tämä johtuu siitä, että sen on tuettava ternimaidon tuotantoa, ja tänä aikana on annettava ruokavaliosta kalsiumia.
Maitokuume lisää myös huomattavasti useiden muiden aineenvaihduntasairauksien riskiä.
Näitä ovat mm. kohtutulehdus ja ketoosi.
Valitettavasti noin 5 % downer-lehmistä ei onnistu toipumaan.
Mitkä ovat maitokuumeen oireet?
Kuten aiemmin todettiin, maitosuhteen pääoireita ovat lihasten toiminnan puute.
Aluksi on normaalia, että lehmät alkavat kävellä hieman jäykästi.
Jotkut lehmät heittävät jalkansa sivulle yrittäessään säilyttää tasapainonsa.
Lopulta useimmista maitokuumeesta kärsivistä lehmistä tulee alavireisiä lehmiä.
He istuvat usein hiljaa eivätkä pysty nousemaan ylös.
Heidän turkkinsa tuntuu kylmältä ja lämpötila on normaalia alhaisempi.
Lehmän peräsuoli on yleensä täynnä ulosteita, ja yleensä peräaukko pullistuu.
Joillekin lehmille kehittyy hienoinen lihasvapina, joten niiden voi nähdä vapisevan, erityisesti kaulan ja rinnan alueella.
Hoitamattomana lihashalvaus pahenee entisestään.
Lopulta lehmä kääntyy kyljelleen eikä pysty enää istumaan.
Tässä asennossa olemisen vuoksi lehmä turvottaa.
Valitettavasti, ellei asianmukaista hoitoa anneta ajoissa, tällaiset lehmät yleensä kuolevat.
Siksi on tärkeää tunnistaa maitosuhteen merkit, jotta voidaan toimia mahdollisimman nopeasti.
On myös syytä huomata, että lehmät, jotka kärsivät joko kliinisestä tai subkliinisestä hypokalsemiasta, sairastuvat todennäköisemmin uudelleen tulevaisuudessa.
Lehmien maitokuumeen hallinta ja ehkäisy
Asianmukaista hoitoa ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kanssa suositellaan aina.
Kaikki maitokuumetapaukset voidaan todellakin ehkäistä.
Esimerkiksi tulisi välttää sellaisten lehmien tai urosorien jalostusta, joilla on ollut toistuvia maitokuumeongelmia.
On myös tärkeää välttää niiden liikalihavuutta.
Tutkimusten mukaan lehmät, joilla on huomattavaa ruumiinkunnon laskua, ovat paljon suuremmassa riskissä sairastua maitosuhoon .
Siksi lehmille on annettava riittävästi ja asianmukaisesti liikuntaa.
Toinen keskeinen tekijä on lehmän ruokavalio.
Sen lisäksi, että ruokavalion on varmistettava lehmien asianmukainen ruumiinkunto, on annettava sopiva määrä magnesiumia.
Tämä on vielä tärkeämpää raskauden loppuvaiheessa.
Itse asiassa lehmille tulisi antaa magnesiumia sekä ennen poikimista että sen jälkeen.
Kalsiumin saanti ummessaoloaikana tulisi pitää alle 50 grammassa päivässä ja aina kun mahdollista alle 20 grammassa.
Tämä auttaa parantamaan kalsiumin imeytymisen tehokkuutta ja sen mobilisaatiota.
Sitten, juuri ennen poikimisaikaa, tätä tulisi lisätä.
On myös suositeltavaa välttää lehmille rehujen antamista, joissa on paljon fosforia.
Joissakin tutkimuksissa on myös päädytty siihen, että runsasnatriumisilla ja kaliumilla täytettyjen ruokavalioiden yhteydessä lehmillä voi olla suurempi maitosuhteen esiintyvyys.
Siksi on suositeltavaa rajoittaa kaliumin saantia ravinnossa, erityisesti ummessaoloaikana ja poikimisen jälkeen.
Lehmää, jonka epäillään kärsivän maitosuhteesta, on tuettava ja hoidettava asianmukaisesti.
Maitokuumeen hoito lehmillä
Ensinnäkin on tärkeää hakeutua lääkärin hoitoon, jotta lehmän tila voidaan arvioida ja diagnosoida.
Ennen minkäänlaisen hoidon aloittamista lehmälle on suositeltavaa ottaa verinäyte.
Tästä voi olla paljon hyötyä lähitulevaisuudessa, sillä jos lehmä ei reagoi hoitoon odotetusti, verinäyte analysoidaan ja muita hoitomenetelmiä voidaan paremmin arvioida.
Yleisin maitokuumeen hoito on kalsiumboroglukonaatin hidas ja laskimonsisäinen infuusio.
Yleensä 8–14 g annetaan heti kliinisten oireiden alkaessa.
Isossa-Britanniassa ja Irlannissa suositaan tuotteita, jotka sisältävät kalsiumboroglukonaattia, johon on usein lisätty magnesiumia ja fosforia.
Liuos tulee lämmittää lehmän ruumiinlämpöiseksi imeytymisen maksimoimiseksi.
Noin 85 % lehmistä reagoi hyvin yhden käsittelyn jälkeen.
Useimmissa tapauksissa maitokuumeen vuoksi makaavat lehmät nousevat ylös muutamassa minuutissa hoidon antamisen jälkeen, kun taas toiset onnistuvat nousemaan pari tuntia myöhemmin.
Lehmän kalsiumpitoisuuksien nopeaan nostamiseen tähtäävää laskimonsisäistä hoitoa pidetään erittäin tärkeänä downerlehmän oireyhtymän.
On myös tärkeää mainita, että tällaisen hoidon onnistuminen riippuu myös suuresti lehmän huolellisesta imetyksestä.
Lehmä tulee sitten tukea ja pitää selällään rintaa vasten makuuasennossa mahdollisimman lämpimänä.
Sitten lehmä käännetään varovasti niin, että se makaa vastakkaisella puolella kuin se, jolta se alun perin löydettiin.
Tämä kääntöprosessi on parasta suorittaa muutaman tunnin välein.
On myös tärkeää varmistaa, että lehmällä on asianmukainen suoja, lämmin ja ruokittu olo.
Lehmän jalkoja tulisi hieroa aika ajoin.
Tapauksissa, joissa positiivista vastetta ei ole kuuden tunnin kuluessa, diagnoosi on arvioitava uudelleen.
Toinen kalsium-infuusio laskimoon voidaan antaa.
Maitokuumeen uusiutuminen tapahtuu yleensä neljänneksellä tapauksista.
Annettu kalsium on poistunut lehmän elimistöstä kahdentoista tunnin kuluttua.
Näin ollen 18–24 tunnin välein esiintyviä uusiutumistapauksia hoidetaan usein samalla tavalla.
Vaikeissa tapauksissa vasikan poistaminen voidaan katsoa tarpeelliseksi.
Myös äskettäin poikineiden lehmien veren kalsiumpitoisuuden seulontaa pidetään viisaana.
Johtopäätös
Sekä kliininen että subkliininen hypokalsemia johtaa usein lukuisiin muihin ongelmiin lehmillä.
Joitakin näistä ovat hitaat tai vaikeat poikimiset, istukan jääminen kohdulle, ketoosi, utaretulehdus, kohdun tulehdukset ja rasvamaksaoireyhtymä.
Ajan myötä lehmien maidontuotanto voi myös vähentyä, ja niiden luut, lihakset tai hermot voivat vaurioitua toissijaisesti.
Kuten minkä tahansa muun lehmien sairauden tai sairauden kohdalla, on tärkeää olla varovainen ja hakea aina eläinlääkärin apua.
Nykyään on myös mahdollista parantaa karjan hoitoa ja yleistä hyvinvointia maatalousteknologisten laitteiden, kuten erilaisten Moocall-poikimistuotteiden, .
Moocall -poikimisanturi on ihanteellinen, koska se voi seurata tiineyttä ja hälyttää, kun lehmä on poikimassa.
Laite ei pysty sanomaan, onko lehmällä maitokuume.
Vasikoiden kuolleisuus kuitenkin vähenee merkittävästi, jos vasikoiden synnytyksissä on vähemmän komplikaatioita.
Kun vasikka on syntynyt, olet paljon paremmassa asemassa arvioimaan sen terveydentilaa heti syntymän jälkeen.
